keskiviikko 22. joulukuuta 2010

Se on jo ovella !



Enään on muutama päivä siihen kun joulupukki kolkuttaa ovelle.En tosin usko että meille kerkiää ,
kun täällä ei pieniä lapsia ole.
Nyt on kyllä lunta tarpeeksi ja täällä Vantaalla sitä on jo vähän liikaakin. Ainakin kun katsoo ikkunasta naapuritalon katolle ja siellä olevaa lumen määrää.Taitaa olla jotain 60-70 cm. Mutta kyllä se sinäänsä on kivaa kun on paljon lunta sillä pitäähän talvella ollakkin.Mutta pitääkö se kaikki tulla yhtäaikaa ja niin suuria määriä.
Me täällä etelässä siis joudumme kamppailemaan lumen kanssa ja kenties vielä muutaman kerran kaivamaan automme lumesta.
Oikein hyvää joulua kaikille !

tiistai 7. joulukuuta 2010

Lumi teki enkelin eteiseen



Niin voisi varmaan sanoa,että lumi on tehnyt tepposet ja saannut taas kaiken
sekaisin.Ei varmaan kukaan uskoisi ,että nyt pääkaupunkiseutu on maan lumisin
seutu.Vantaallakin on lunta 45cm ja lumikolat ja lapiot on heiluneet joka päivä.
No pääseehän " joulupukki " ainakin jokaiseen kotiin reellään.
Lumi on saannut myös teiden ja pihojen aurauskaluston liikkeelle, mutta on taas huomattava, että jokapaikkaan ei millään ehditä. Ja tiet ja jalkakäytävät ovat aika surkeassa kunnossa. Juuri tänään tuli mieleen,että taxitkin voisivat olla kaupunkimaastureita joilla pääsisi hiukan paremmin ajamaan kaupungin muhkuraisilla( kyntöpelloilla )teillä.
Kun katson ulos ikkunasta maisema on mitä ihanin kun lumi on valkoista ja sitä on paljon myös puidenoksilla.
Pieni pakkanen saa lumen mukavasti narskumaan askelien alla.

perjantai 26. marraskuuta 2010

Talvi tuli ja pikkujoulut.



En oikein halua uskoa ,että se talvi tulee tänne etelään näin aikaisn sillä harvoinpa se
 talvi on tullut näin marraskuun puolissavälin.Nyttenkin on pakkasta- 14 astetta. ja luntakin on.
Niin ja itse olisin toivottannut sen tervettulleeksi vasta joulukuun puolessavälin.

Pikkujouluaika kolkuttelee taas ovella ja toivonkin kaikille oikein hauskaa pikkujouluaikaa.
Kun lähdette juhlimaan niin toivottavasti kaikki pitävät huolta siitä että kaikilla on samat kaverit mukana kotiin lähdettäessä kun alkuillasta sinne juhliin lähdettäessä. Siis pidetään huolta kavereista.
Ja kun on näin kylmä olisi kiva nähdä että osattaisiin pukea tarpeeksi vaatetta päälle ,sillä aamuyöstä kun odottelee sitä taxia jolla pääsisi kotiin niin ei kokonaan paleltuisi ja siasi kuoleman tautia.
Ja laittakaa heijastimet heilumaan niin olette helpommin huomioitavissa. !!!

lauantai 6. marraskuuta 2010

Niin se on ..............? ? ! !


 On se aika kummallista miten ihmiset taas näin syksyn ja pimeeän ajan tullessa sanovat olevansa niin väsyneitä ja masentuneita tästä ainaisesta pimeydestä ja sateesta. Vastahan meillä on ollut mitä hienoin ja lämpimin kesä ja syksy takana. Joskus ihmettelen miksi me täällä pohjoisen perukoilla aina jaksamme valittaa siitä asiasta. On vain rikkaus, etttä meillä on selvät neljä vuodenaikaa. Kaikkiin niistä kuuluu jotain olennaisia asioita joista huomaa mikä vuodenaika on menossa. Olisi se musta ainakin aika kummallist jos joku niistä jäisi jostainsyystä pois. Voi olla ( vai voisiko ) , että aina me jostainsyystä haluamme aloittaa muisuttamalla siitä kuinka väsyneitä, masentuneita, flunnaisia ym, ym olemme kun tapaamme toisiamme. Se nyt vain on niin ,että nyt on pimeää,sateista,ja päivät loppuvat liian nopeasti koska on vuoden viimeinen neljänne menossa. Kyllä se sitten joulun jälkeen taas alkaa päivät kirkastumaan ja lähdetään menemään kohti kevättä ja valoa.  Niin ja muistakaa kaikki laittaa heijastin heilumaan kun ulkoilette sillä nyt on autoilijan aika vaikeata huomata meitä mustiin ulkoiluvaatteisiin pukeutujia tuolla liikenteessä. Vaikka kaupungissa ja katujen varsilla on katuvaloja niin mustiin pukeutunut ei sieltä silti erotu. Kyllä koiranulkoiluttajat myös tarvitsisivat heijastimia kun kerran koiratkin niihin puetaan. Niin ja ne jotka pyöräilevät ja omistavat polkupyörän olisi mukavaa jos niihinkin saiai jonkilaiset heijastimet. Olen vai huomannut kun autoa työkseni ajelen , niin monilla pyöräilijöilläon tummat vaatteet ja kulkupelissä ei sitten ole mitään mistä heidät voisi huomata ennen kun melkein ovat konepellillä. Heijastin on HALPA henkivakuutus.  On se aika kummallista miten ihmiset taas näin syksyn ja pimeeän ajan tullessa sanovat olevansa niin väsyneitä ja masentuneita tästä ainaisesta pimeydestä ja sateesta. Vastahan meillä on ollut mitä hienoin ja lämpimin kesä ja syksy takana. Joskus ihmettelen miksi me täällä pohjoisen perukoilla aina jaksamme valittaa siitä asiasta. On vain rikkaus, etttä meillä on selvät neljä vuodenaikaa. Kaikkiin niistä kuuluu jotain olennaisia asioita joista huomaa mikä vuodenaika on menossa. Olisi se musta ainakin aika kummallist jos joku niistä jäisi jostainsyystä pois. Voi olla ( vai voisiko ) , että aina me jostainsyystä haluamme aloittaa muisuttamalla siitä kuinka väsyneitä, masentuneita, flunnaisia ym, ym olemme kun tapaamme toisiamme. Se nyt vain on niin ,että nyt on pimeää,sateista,ja päivät loppuvat liian nopeasti koska on vuoden viimeinen neljänne menossa. Kyllä se sitten joulun jälkeen taas alkaa päivät kirkastumaan ja lähdetään menemään kohti kevättä ja valoa.  Niin ja muistakaa kaikki laittaa heijastin heilumaan kun ulkoilette sillä nyt on autoilijan aika vaikeata huomata meitä mustiin ulkoiluvaatteisiin pukeutujia tuolla liikenteessä. Vaikka kaupungissa ja katujen varsilla on katuvaloja niin mustiin pukeutunut ei sieltä silti erotu. Kyllä koiranulkoiluttajat myös tarvitsisivat heijastimia kun kerran koiratkin niihin puetaan. Niin ja ne jotka pyöräilevät ja omistavat polkupyörän olisi mukavaa jos niihinkin saiai jonkilaiset heijastimet. Olen vai huomannut kun autoa työkseni ajelen , niin monilla pyöräilijöilläon tummat vaatteet ja kulkupelissä ei sitten ole mitään mistä heidät voisi huomata ennen kun melkein ovat konepellillä. Heijastin on HALPA henkivakuutus.

tiistai 2. marraskuuta 2010

Niin se on .....??

Uusi viiko on taas vierähtänyt käyntiin ja ns "normaaliaika " on taas otettu käyttöön.
En oikein jaksa innostua koko kellojen rustaamisesta sillä se on mielestäni ihan turhaa hommaa,
näin syksyllä tunti taakseppäin ja keväällä taas tunti eteenpäin.
Meidän mökkiremontti on siinä vaiheessa,että keittiö on niinsanotusti viimeistä silausta vailla valmis ja sitten käydäänkin parvenrakennuksen kimppuun. Onneksi on koko talvi aikaa sitä tehdä. Ja sen jälkeen kai jotain pietä vaatteidensäilytys paikkaa olisi tehtävä. Siis jonkilainen vaatekomero tai jotain vastaavaa.

Sähköt tosin vielä puuttuvat !

maanantai 25. lokakuuta 2010

Pientä remionttia

Kun kesäkausi alkaa olla lopuillaan on hyvää aikaa ruveta tekemää pientä remonttia mökillä. Ei ole niin väkiä sellä että paikat on hujan hajan hetken aikaa.
Keittosyvennyksestä lähti yksi korkea kaappi pois ja tilalle laitetaan vai seinälle uusi hyllykaappi johon saadaan sitten samalla mikroaaltouuni ja maustehylly. Ei sitten vie mikro tilaa pöydällä. Alhaalta lähti pois ns. pikkukeittö jossa oli jääkaappi ja kaksi liesilevyä. Tilalle saatiin kaverilta liesi jossa on myös uuni.Sitten laitetaan pakastin , jääkaappi ja muutama loketikko ja päälle pöytälevy. Se on näin pienillä hankinnoilla valmis. Sähköjä hiukan ja muutama valopisteja , sitten parven rakennuksen kimppuun.

Alaosa josta puuttuu kylmälaitteet

Paikalleen vain kaappi ja muutama valosarja.

perjantai 15. lokakuuta 2010

Pinkkipäivä


On varmaan ensimmäinen aamu tänä syksynä kun ei hirveästi tekisi mieli astua
ulos kamalaan tuuleen ja tihkusateeseen. Eilen illaa näytti aika kamalata kun räntää
satoi ja tienpinnat jäätyivät.No nyt sitten vaan suolaa kehiin niin siitä ongelmasta päästään.

Pinkkipäivä on on hyvä asia ja siitä muistuttaminen ainakin kerran vuodessa on ihan ok.
Ja jos joku väri pitää sitä kuvata niin pinkki on siihen ihan hyvä.Tosin itselläni ei ihan hirveästi
ole pinkkejä vaatteita tai muitakaan asusteita.Olen jo muutamana päivänä ajatellut ottaa osaa keräykseen
ja ostaa jonkun tuotteen josta varat menevät kampanjan hyväksi.

maanantai 11. lokakuuta 2010

Ihana uusi viikko aluillaan

Ihana syksy ! !
En tiedä voiko pieni ihminen tuntea itsensä yhtä onnelliseksi kun meikäläinen nyt.
Kun katson tällähetkellä mökin ikkunasta ulos on mitä kaunein syksyinen päivä.
On muutama päivä vapaata ja se käytetään hyväksi täällä mökillä puuhasteluun. Sillä
täällä tarvitsisi laittaa paikat talviteloilleen sillä tämä on tälläinen siirtolapuutarha ja täällä ei
voi talvella oleilla. Ei nimittäin ole tämä mökki talvilämmin sillä eristeet ovat aika olemattomat.

Lasten elämät tuntuvat olevan mallillaan. Saimme pitää lastenlasta luonamme yökylässä lauantaina
ja se piristää aina.
Tänä iltana voisi vaikka lähteä Linnammäelle katsomaan valokarnevaalia.Siellä saattaa olla mitä kaunein valaistus näin syksyisiin iltoihin. Ja ei haittaa vaikka ilma olisi hiukan tuulinen , vaatetus sen mukaan.
Työt tulevat sitten loppuviikosta ja kun saa olla muutaman päivän vapalla ja ladata akkuja niin silloin taas
jaksaa.

perjantai 8. lokakuuta 2010

Viikko takanapäin



On varmaan hyvä miettiä tai ainakin jollainalailla miettiä mennyttä viikkoa.
Alkuviikko töitä ja siinä sivussa myös muutama Kotkan reissu ja tietenkin yö aikaan.Se
siinä on mukavaa ajella öiseen aikaa kun muuta liikennettä ei juuri ole.Muutama venäläinen henkilöauto ja rekka kyllä matkaa teki.
Sitten yksi vapaapäivä joka tuli vietettyä mölillä. Oli mukavaa laittaa kukka sipuleita piiloon multaan ja sitten toivoa ,että ne sieltä ylös keväällä nousisivat.Tulpaaneita ja krokuksia vain ja toivottavasti maamyhyrät jättävät mukulat rauhaan.
Loppuviikko menikin sitten töissä päivisin.En vaan oikein pääse niihin sisälle mutta aikanaan varmaan sekin
lähtee luistamaan.
Perjantaina olin jo suunnitellut lähteväni mökille ,mutta suunnitelmiin tuli muutos kun pojanpoika suli mummilaan yökylään. Niin saavat vanhemmat rauhassa miettiä ja pakkailla kamoja vesivahingon saartamasta kodista. Voi olla, että sielläkin on muutto edessä.
Se voi olla niin että tämä viikonloppu menee heitä auttaen.

sunnuntai 3. lokakuuta 2010

Juhlien jälkeen

On se kummaalista miten kamalasti työtä ja kaikenlaista muuta sälää yhdet 70 vuotispäivät saavata aikaan.
No toki on sanottava että olisihan sen viikon loman voinnut pitää myöhemminkin ,mutta kun se oli jo keväälä sovitt ja paikkakin jo maksettu. Onneksi järjestelyissä oli mukana myös siskoni ja yksi äitini naapuri. Ja onneksi olivat sillä kun pailalle oli kutsuttu 70 henkeä ja ilmoiiautumisien jälkeen 64 saapui paikalle oli siinäkin ihan tarpeeksi porukkaa.
Ja kun ruualaitto ja tarjoilu on vain muutamalla hengellä niin se vaatii hiukan organisointa.Nuoriso oli kyllä suurena apuna joista kiitos heille.Ja voidaan sanoa , että kaikilla vierailla tuntui olevan hauskaa, ruoka ja juomat riittivät ja se on varmaankin pääasia. Niin ja tietysti myös , että itselleni paikalla oli paljon sellaisia henkiklöitä joita en ole tavannut moniin vuosiin. En vaan kovinpaljon heidänkanssaa kerinnyt juttelemaan kun keittiössä oli aikamoinen suhina.
Juhlat olivat kuitenkin lopulta kaikille mieluiset ja onnistuneet.