maanantai 25. lokakuuta 2010

Pientä remionttia

Kun kesäkausi alkaa olla lopuillaan on hyvää aikaa ruveta tekemää pientä remonttia mökillä. Ei ole niin väkiä sellä että paikat on hujan hajan hetken aikaa.
Keittosyvennyksestä lähti yksi korkea kaappi pois ja tilalle laitetaan vai seinälle uusi hyllykaappi johon saadaan sitten samalla mikroaaltouuni ja maustehylly. Ei sitten vie mikro tilaa pöydällä. Alhaalta lähti pois ns. pikkukeittö jossa oli jääkaappi ja kaksi liesilevyä. Tilalle saatiin kaverilta liesi jossa on myös uuni.Sitten laitetaan pakastin , jääkaappi ja muutama loketikko ja päälle pöytälevy. Se on näin pienillä hankinnoilla valmis. Sähköjä hiukan ja muutama valopisteja , sitten parven rakennuksen kimppuun.

Alaosa josta puuttuu kylmälaitteet

Paikalleen vain kaappi ja muutama valosarja.

perjantai 15. lokakuuta 2010

Pinkkipäivä


On varmaan ensimmäinen aamu tänä syksynä kun ei hirveästi tekisi mieli astua
ulos kamalaan tuuleen ja tihkusateeseen. Eilen illaa näytti aika kamalata kun räntää
satoi ja tienpinnat jäätyivät.No nyt sitten vaan suolaa kehiin niin siitä ongelmasta päästään.

Pinkkipäivä on on hyvä asia ja siitä muistuttaminen ainakin kerran vuodessa on ihan ok.
Ja jos joku väri pitää sitä kuvata niin pinkki on siihen ihan hyvä.Tosin itselläni ei ihan hirveästi
ole pinkkejä vaatteita tai muitakaan asusteita.Olen jo muutamana päivänä ajatellut ottaa osaa keräykseen
ja ostaa jonkun tuotteen josta varat menevät kampanjan hyväksi.

maanantai 11. lokakuuta 2010

Ihana uusi viikko aluillaan

Ihana syksy ! !
En tiedä voiko pieni ihminen tuntea itsensä yhtä onnelliseksi kun meikäläinen nyt.
Kun katson tällähetkellä mökin ikkunasta ulos on mitä kaunein syksyinen päivä.
On muutama päivä vapaata ja se käytetään hyväksi täällä mökillä puuhasteluun. Sillä
täällä tarvitsisi laittaa paikat talviteloilleen sillä tämä on tälläinen siirtolapuutarha ja täällä ei
voi talvella oleilla. Ei nimittäin ole tämä mökki talvilämmin sillä eristeet ovat aika olemattomat.

Lasten elämät tuntuvat olevan mallillaan. Saimme pitää lastenlasta luonamme yökylässä lauantaina
ja se piristää aina.
Tänä iltana voisi vaikka lähteä Linnammäelle katsomaan valokarnevaalia.Siellä saattaa olla mitä kaunein valaistus näin syksyisiin iltoihin. Ja ei haittaa vaikka ilma olisi hiukan tuulinen , vaatetus sen mukaan.
Työt tulevat sitten loppuviikosta ja kun saa olla muutaman päivän vapalla ja ladata akkuja niin silloin taas
jaksaa.

perjantai 8. lokakuuta 2010

Viikko takanapäin



On varmaan hyvä miettiä tai ainakin jollainalailla miettiä mennyttä viikkoa.
Alkuviikko töitä ja siinä sivussa myös muutama Kotkan reissu ja tietenkin yö aikaan.Se
siinä on mukavaa ajella öiseen aikaa kun muuta liikennettä ei juuri ole.Muutama venäläinen henkilöauto ja rekka kyllä matkaa teki.
Sitten yksi vapaapäivä joka tuli vietettyä mölillä. Oli mukavaa laittaa kukka sipuleita piiloon multaan ja sitten toivoa ,että ne sieltä ylös keväällä nousisivat.Tulpaaneita ja krokuksia vain ja toivottavasti maamyhyrät jättävät mukulat rauhaan.
Loppuviikko menikin sitten töissä päivisin.En vaan oikein pääse niihin sisälle mutta aikanaan varmaan sekin
lähtee luistamaan.
Perjantaina olin jo suunnitellut lähteväni mökille ,mutta suunnitelmiin tuli muutos kun pojanpoika suli mummilaan yökylään. Niin saavat vanhemmat rauhassa miettiä ja pakkailla kamoja vesivahingon saartamasta kodista. Voi olla, että sielläkin on muutto edessä.
Se voi olla niin että tämä viikonloppu menee heitä auttaen.

sunnuntai 3. lokakuuta 2010

Juhlien jälkeen

On se kummaalista miten kamalasti työtä ja kaikenlaista muuta sälää yhdet 70 vuotispäivät saavata aikaan.
No toki on sanottava että olisihan sen viikon loman voinnut pitää myöhemminkin ,mutta kun se oli jo keväälä sovitt ja paikkakin jo maksettu. Onneksi järjestelyissä oli mukana myös siskoni ja yksi äitini naapuri. Ja onneksi olivat sillä kun pailalle oli kutsuttu 70 henkeä ja ilmoiiautumisien jälkeen 64 saapui paikalle oli siinäkin ihan tarpeeksi porukkaa.
Ja kun ruualaitto ja tarjoilu on vain muutamalla hengellä niin se vaatii hiukan organisointa.Nuoriso oli kyllä suurena apuna joista kiitos heille.Ja voidaan sanoa , että kaikilla vierailla tuntui olevan hauskaa, ruoka ja juomat riittivät ja se on varmaankin pääasia. Niin ja tietysti myös , että itselleni paikalla oli paljon sellaisia henkiklöitä joita en ole tavannut moniin vuosiin. En vaan kovinpaljon heidänkanssaa kerinnyt juttelemaan kun keittiössä oli aikamoinen suhina.
Juhlat olivat kuitenkin lopulta kaikille mieluiset ja onnistuneet.